tiistai 11. syyskuuta 2018

Kaukasus nähty ja Georgia koettu


        

Hotellimme Communal sijaitsi Tbilisin vanhassa kaupungissa Muskhelisvilin korttelissa.


 Kotimainen seniorikvartetti  halusi kokea Georgian keittiön, joten me lähdettiin omatoimiselle ruoka- ja viinimatkalle maahan, joka Neuvostovallan alaisuudessa tunnettiin nimellä  Gruusia. Suomi on ollut Georgian kanssa samaa valtakuntaa ennen vuotta 1917. Tuona vuonna Suomi itsenäistyi, mutta Georgia liitettiin Neuvostoliittoon. Itsenäiseksi tasavallaksi maa julistautui 1991.
Automatkallamme tutustuimme pääkaupunki Tbilisin lisäksi itäiseen Georgiaan, sen pikkukyliin, viinitarhoihin, vanhoihin luostareihin, kirkkoihin, erilaisiin ravintoloihin ja baareihin reikävessoja unohtamatta.
Venäjän kansallisrunoilijaa Aleksandr Pushkinia lainaten: ”Ihminen, joka ei ole käynyt Georgiassa, ei ole koskaan syönyt hyvin.”
Pidin päiväkirjaa matkan aikana. Kertomuksesta tuli pitkä, kun tapahtumiakin oli paljon.

Keskiviikko 22.8.2018

Pääkaupunki Tbilisin lentokentälle laskeuduttiin aamuyöllä AirBalticilla Riikan kautta. Ennalta oli sovittu autonvuokraajan kanssa treffit lentokentälle, ja kolme georgialaiskaveria odottikin meitä paikalla.  Poikien kanssa alkoi ankara tinkaus sopimuksesta.  Englannin kieltä kaverit eivät osanneet, mutta Kvartettimme yksi jäsen osasi venäjää, kun oli aikoinaan ollut neukuissa pystyttämässä paperitehdasta Viipurin lähelle Johannekseen. Yksi georgialaiskavereista osasi venäjää riittävästi kommunikointiin. Ei ollut sovittua navigaattoria tila-autossa, jossa oli rattikin oikealla.  Tästä nousi ensi kina.

Eduard-niminen vuokraajan apulainen lähti lopulta pyynnöstämme ajamaan meidät yön pimeydessä hotelliin Tbilisin keskustaan, mikä oli meille pelastus.  Vanhassa kaupungissa sijaitsevan hotellimme Communalin löytyminen oli hankalaa, talossa ei kylttiä, ei valoja eikä vastausta ovikellon soittoon. Eduard koputteli ja pimputteli ovikelloa, kunnes alakerroksen asukas – vanhempi naishenkilö puuttui peliin auttaakseen meitä pääsemään hotelliin sisälle.  Seuravaaksi ikkunansa  avasi vihainen vanhempi herrahenkilö, joka kertoi hotellin olevan kiinni öisin ja aukeavan vasta aamu kahdeksalta. Kvartettimme  nukkui ensimmäisen Georgian yönsä vuokra-autonsa penkeillä, kunnes kukko alkoi kiekua Muskhelishvilin korttelissa.
Communal-hotellimme lähiympäristöä.

Ankara vääntö piti käydä vuokraajan kanssa navigaattorista. Eduard hoiteli asioita pomonsa piikkiin ja lopulta saatiin englanninkielinen kapistus käyttöön. Mutta virtaa ei saatukaan kojelaudasta, vaan auton peräpäästä. Mitsubishi ei olut ihan priima, etumaski revennyt, kyljet kolhittu, navigaattori Garmen päivittämättä.


Tila-autossa hyvin nukutun parituntisen jälkeen  Kvartetti lähti kartoittamaan pääkaupunkia ja sen ruokakulttuuria kävellen. Tripadvisorista löytyneen Shakri-nimisen ravintolan ponnaripäinen miestarjoilija välttävällä englannin taidoilla opasti meidät jakamistalouteen. Suositteli tilamaan eri ruokia ja syömään ne yhdessä. Ruokapotit pöydän keskelle ja siitä jokainen sai noukkia omalle lautaselle. Talo tarjosi meille pari kierrosta tsatsaa, eräänlaista georgialaista pontikkaa.  Ruokana pöydässä oli lammasta, sikaa, kanaa, eggplantia eli munakoisoa, sieniä, maissileipää… Iso osa jäi syömättä, koska vatsa ei vetänyt.

Georgian cuisine. Piirasta, kanaa, viiniä, keittoa...

Torstai  23.8. / Tbilisi ja Mskvati

Aamulla vielä tutustuttiin  Tbilisiin kävellen. Toiset nousivat vuoren päälle köysiradalla ja muut astelivat Mtkvari-joen ylittävää Mikheil Saakasvilin rakennuttamaa lasisiltaa, joka on nimetty Rauhan sillaksi. Juutalaiskorttelissa ja vanhan kaupungin Kalan rähjäromantiikan ihailussa kului aamupäivä. 
Iltapäivällä ihastuttavan Communal-hotellin vuoren rinteeseen rajoittuvalla terassilla tehtiin työnjako.  Kvartetin räikköstaitoja omaava äänestettiin kuljettajaksi, tulkkaavaksi pääneuvottelijaksi ja reviisoriksi valittiiin venäjäosaaja, takapenkin navigaattorin käyttäjäksi valittiin sisko, joka oli vastikään ollut Teneriffalla venäläisen tuttavan kanssa vuokra-autolla navigoimassa. Minusta tuli yleisapulainen, joka tiukassa paikassa tarjosi tiimille georgialaiset konjakit kuljettajaa lukuun ottamatta, koska Georgiassa on liikenteessä nollatoleranssi. Ei ihme, todettiin itse kiertomatkalla tien päällä. Reviisorin tehtävänä oli kirjata kulungit, koska matkaseurueella oli kullakin oma talous ja kukkaro.
Tbilisin kävelykadun muurissa oli teatterin mainos.

Ensimmäiseksi matkakohteeksi  vuokra-autolla otettiin Tbilisin lähellä sijaitseva UNESCON maailmanperintökohde Mskvati ja siellä Svetiskhovelin katedraali. Ennen kuin 8-paikkainen Mitsubishi löysi vanhan kaupungin kapeilta kujilta väljemmille vesille, oli suurimmalla osalla joukosta nitron tarve. Liikenne oli kaoottista ja hurjaa kaikin puolin. Päästiin ehjinä kaupungista pois jonkinlaiselle ohitustielle ja kuljettaja päätti pitää kahvitauon. Hän ei vaan ehtinyt havaita  vanhaa toyotaa,  joka pyrki parkkiruutuja pitkin oikealta ohi. Yhteentörmäys oli alle 10 sentin päässä. Kahvilan terassilla parkkeerausta seurannut  georgialaismies huomautti meille: - Be careful with Georgian traffic. Its very dangerous. 
Sisko luki navigaattoria ja tunnollisesti huuteli etupään kuljetusvastaavalle suuntia, mutta aina viiveellä. Auto kääntyi vasemmalle ja oikealle ja lopulta mentiin pahaista soratietä, joka  päättyi umpiperään. Unescon maiilmanperintökohteen sijasta me löysimme edestämme piikkilanka-aidoituksen ja keskenkasvuisen sonnin syömässä vuorenrinteen kuivunutta ruohoa.

Käännyttiin umpiperästä iltapäivän liikennekaaoksessa takaisin Tbilisiin. Matkalla poikettiin kaupungin ohikulkutien matkahotelliin juomaan oluet. Muita asiakkaita oli niukanlaisesti tai itse asiassa ei ollenkaan lukuun ottamatta tyhjän terassin pyöreässä nurkkapöydässä päivystävää kuuden korkokenkänaisen joukkoa. Seurue oli pukeutunut niukasti ihoa peittäviin asuihin ja silmät oli päällystetty tuuhein irtoripsin. Henkilökuntaa kenties autoileville ohikulkeville asiakkaille.
Iltaruokailu hoidettiin Tripadvisorin suosittamassa pienessä Paupau-ravintolassa, jossa oli huono ilmastointi, mutta hyvä georgialainen ruoka.  Pöytään katettiin 14 eri ruokalajia viineineen ja Borjomi-kivennäisvesineen. Hinta noin 20 euroa per juova syöjä.

Perjantai 24.8. / Kakheti ja Davit Goreja

Kuljettajamme oli etukäteen tutustunut Lonely Planetin Georgia-oppaaseen ja halusi ehdottomasti nähdä Davit Gorejan perustaman 500-luvulla kallioon kaivetun luolaluostarin Azerbaidzanin rajalla. Sitä navigaattori ei tunnistanut vaan menimme vaistonvarassa. Maantiekarttoja tai kylttejä kohteeseen ei ollut, mutta teiden varsilla bongaamamme ihmiset neuvoivat mielellään. Kuten loputtoman pitkän soratien varrella hevosen selässä lehmiä ja lampaita paimentava kaukaasialainen cowboy tai viinitilan duunari kahvitauollaan. He viittovat vaan jatkamaan eteenpäin loputonta möykkyistä soratietä. Lopulta tuli näkyviin rakennuksia ja restaurant-kylttejä. Olimme keskellä ei mitään. Pienen kylän nimi oli Udabno ja sen raitilla käveli nuori nainen, joka sujuvalla englannin kielellä opasti jatkamaan vielä 10 kilometriä eteenpäin luostariin. Pysähdyimme lounaalle kalustukseltaan pelkistettyyn  kyläravintolaan ja söin mielettömän hyvää georgialaista kurkku-tomaattisalaattia. Kohtasimme ensimmäisen kaikille sukupuolille tarkoitetun reikävessan. Matkaseurana ravintolassa meillä oli 10-henkinen puolalainen nahkaliivinen motoristiporukka, joka niittasi viirinsä baarin seinään.

Luostariin ei johtanut minkäänlaista tietä. Oli vain väylä. Kuljettaja oikoi välillä niittyjä pitkin, joita joku muukin oli mennyt. Luolaluostari on vain osittain Georgian puolella. Bussilasteittain käy väkeä ja munkkien asuttamaa luostaria kunnostetaan koko ajan.  Ei pääsymaksua, mutta luostarikaupassa munkki myi pikkuikoneja ja luostarin viinejä. Neukkuaikana puna-armeija käytti paikkaa tykistön harjoitusmaalikohteena. Sotilaat yrittivät tähdätä vanhoihin freskoihin.
Udabnon kylän taloluurankoja.

 Illalla päädyimme ihanaan pikkukylään Signagthiin (noin 2000 asukasta), jonka kunnostamiseen opaskirjat kertoivat saadun amerikkalaista rahaa. Hieno paikka vuorenrinteellä, josta näkymä Armenian ja Azerbaidzanin vuorille. Majapaikaksi googlattiin hotelli Memphis Palace, jonka hinta yöltä per huone oli 30 euroa. Nimi ei aina ole enne; hotelli oli neukkuaikainen jo hajultaan. Peteinä vanhat hetekat, joissa oli maattu ainakin 50 vuotta. Tylliverhot ja vessassa kreppipaperi, jota ei saanut millään poikki tai alas vessasta. Mutta todella ystävällinen vastaanotto. Hintaan kuuluva aamiainen oli ulkoistettu kylän kahvilaan.
Georgian keittiöön tutustuttiin Nikala-nimisessä ravintolassa kylän pääkadun varrella. jossa oli perjantai-iltana mahdoton meininki. Meni mönkijöitä, meni vanhoja haisevia autoja ja lujaa. Kissoja ja koiria kulki välissä, jos ehtivät. Oman ilmoituksensa mukaan 15-vuotias poika toimi tarjoilijana, mutta pyysi keittiöstä apua, kun ruuista ja juomista kysyttiin lisätietoja.

Lauantai  25.8. / Wineroute /Telavi

Ruuan lisäksi kvartettimme halusi tutustua paikallisiin viineihin. Lähdimme ajamaan Wineroutea, koska Georgia on vanha viinimaa. Navigaattori tosin antoi yleensä kohdepaikoista viestin: No matches found.  Matkalla oli kylttejä viinitiloille, mutta niitä oli silti vaikea löytää. Georgian turismilla on vielä opittavaa paljon, reititys kohteisiin pitää saada toimivaksi. Me edettiin primavista ja se onnistui useimmiten.

Mentiin sokkona koputtelemaan taloon ja isäntä soitti panduria.
Eräässä kylässä nähtiin Winery-kyltti ja mentiin taloon koputtelemaan että olisiko täällä viininviljelyä tai sinnepäin. Isäntä ja emäntä toivottivat meidät tervetulleiksi ja veivät meidät kellariin katsomaan pientä viinitehdastaan. Isompi juttu oli talon juhlatilat, joita seurueet saivat tilata viinin ja ruuan maisteluun. Isäntä otti seinältä georgialaisen kolmekielisen soittimen - pandurin ja alkoi laulaa. Sitä ennen meille oli kaadettu tilan omaa puna- ja valkoviiniä. Lähtiessämme saimme vielä maistaa puutarhasta herkullisen makeita viikunoita ja rypäleitä.

Wineroutella seuraavaksi löydettiin  Schuchmann-niminen isolla rahalla rakennettu winery. Muurien ympäröimässä kompleksissa oli kameravalvonta ja vartija päästi meidät sisään. Tarjoilijapoika sujuvalla englanninkielellä opasti paikan viineihin maistattamalla juustojen kera tarhan omia tuotteita.
Jatkettiin vielä illemmalla Telavin kaupungista rehevään laaksoon. Niityillä lukemattomia lampaita paimensi mies ja toinekin piiskakepin kanssa. Pitkän  suoran tien varressa ei ollut asutusta, vain viiniviljelmiä. Kuljettaja halusi poiketa tarhalla ja jututtaa työntekijöitä. Kesti kauan ennen kuin vahtikopissa nukkunut vanhahko mies heräsi kolkutukseen. Kuljettaja pyysi saada kaksi terttua viiniköynnöksestä matkaevääksi. Lupa ja puukko katkaisuun heltisi, mutta rahaa vartija ei suostunut ottamaan vastaan. Ryhdikäs ele, ei lahjottavissa.

Laaksossa lammaslauma oli maatkalla johonkin. Paimeniakin laumalla oli keppeineen kaitsemassa aidattomalla laitumella. 

Päädyttiin illan lopuksi jonkinlaiseen hotelli & viinipaikkaan, jossa hotelli oli ”restauroitavana” ja henkilökunta poislähdössä. Isäntä kuitenkin otti vastaan meidät ja toi pöytään pari kannua Twins-viinejä juustoineen. Lyhyessä esittelyssä mies sanoi viinejä menevän moneen Euroopan maahan.
Yöpaikan  google neuvoi tilamaan Telavin My Sweet Homesta. Respan poika sanoi hotellin olevan täynnä, mutta löysi lopulta huoneet. Ketään muita asukkaita emme kohdanneet aamiaisella emmekä aulassa. Hotelli oli autio.
Iltaruokailu paikallisravintolassa oli pettymys, vaikka Tripadvisor sitä mainosti. Kuivaa mautonta kanaa maitoliemessä. Sain vessan tukkoon käynnilläni, joten tasattua tuli tilit.

Sunnuntai  26.8. / Telavi / Akhmeta

Kuljettajamme oli aamuihminen ja hoputti meidät liikkeelle aina aamiaisen jälkeen. Telavissa saatiin hetki omaa aikaa tehdä ostoksia. Ei voinut tehdä, kun ei ollut  keskusaukion ympärillä kauppoja. Muutenkin 20 000 asukkaan kaupungissa vallitsi pyhäaamun rauha, eikä reviisorikaan löytänyt tietä linnoitukseen torin laidalla. Matkan jatkuminen tyssäsikin Erekle-aukiolle; akku ei inahtanutkaan. Slut eli loppu. Tulkki meni neuvottelemaan torin taksikuskin kanssa venäjäksi ja lopulta pitkän hinkkauksen jälkeen saatiin uusi akku isoon hintaan paikalle (250 Gel eli laria, n. 85 euroa). Taksikuski itse asensi uuden kalliin akun ja matka pääsi jatkumaan. Garmin-navigaattori ei edelleenkään tunnistanut kohteitamme. Mentiin prima vista.

Pienessä Akhmetan kylässä poikettiin lobiolla eli keitolla paikallisessa baarissa. Jätskit haettiin kylän K-marketista. Kassamies suutahti venättä haastavalle tulkillemme, että opetelkaa georgiaa kun seuraavan kerran tulette tänne.
Iltamyöhään Georgia-cuisine syötiin Telavissa vaatimattomalla terassilla eikä siitä jäänyt muistijälkiä kuin koirat jotka päivystivät tarjoilijoilta salaa asiakkaiden pöytien alla. Hotellimme oli uusi ja siisti  NewTelavi, jossa  saatiin kunnon aamiainen.

 Maanantai  27.8. /Telavi / Mskheta

Ensimmäinen aamu Georgiassa kun satoi. Silti oli trooppisen lämmintä. Ensiksi tutustuttiin  kauppahalliin, jossa paikalliset naiset möivät eläviä kanoja, jotta ruokailijoille saadaan taatusti tuoretta tavaraa. Kyseessä oli aasialaistyyppinen basaari erilaisin maustein, oli lihaa, vihanneksia, kaloja, hunajaa… Ei kylmälaitteita. Lampaan ja sian ruhot roikkuivat katosta myyntitiskin yllä. Kalat uiskentelivat altaissa.

Taatusti tuoretta kanaa ruokapöytään. Vielä elävänä tässä kohtaa Telavin kauppahallissa.

Nämä kanat on kynitty ja odottavat ostajaa.

Päämääräksemme otimme Mskhetan, jonne ajettiin vuoristotietä Kaukasusta ylös Kobadzen kylään (1990 m korkealla), jossa poikkesimme vierastaloon toiveena saada juoda kahvit. Kahvitilaus tuotiin kaakaona pöytiin. Vuorella sijaitseva perhebaari tarjosi ryhmille ruokaa, ohikulkijoille kasvatettuja taimenia tai grilliruokaa. Reikävessat, joita koko matkan aikana vastaan tuli kolme. Hätätilastollinen käyttö oli paljon suurempi, sillä kolmantena matkapäivänä yleisapulaisen vatsa meni täysin vikkelälle.
Kaukasuksen rinteet olivat rehevät ja kauniit. Tie puikkelehti serpentiininä ylös ja alas. Monet ohittivat meidät mutkissakin, mutta vastaantulijat antoivat tilaa. Liikennekulttuuri on joustava maassa. Vuorelta laskeutuessa oli monta tienvarsimyyjää, etenkin hunajaa myytiin. Kylteissä luki Bee milk. Poikettiin yhteen kojuun, jonka myyjämies piti Suomen hintatasoa tuotteilleen. Laski sitä tingatessa ja tarjosi gruusialaista viagraa kylkiäisenä. Heitti nähtemme suuhunsa kourallisen, mutta emme jääneen odottamaan aineen vaikutusta.
Paikallinen hunajakauppias tarjosi kylkiäisenä
georgialaista viagraa.

Tripadvisoria noudatellen haettiin majapaikka Unescon maailmanperintökohteesta Mskhetasta. Yksi henkilö oli sivustolla suositellut Guest House Mskhetaa. Siis sinne buukkaus free Wi-Fiä käyttäen. Kuljettajamme sai matkan aikana monta puhelinsoittoa, mutta ei vastannut. Soittojen syy selvisi: majatalossa ei ollut mitään kylttiä, pikemminkin kyse oli AirBn-tyyppisestä majoituksesta. Sen haltija Anna yritti soittaa ohjeita. Pitkän kiertelyn ja kaartelun jälkeen löysimme lopulta kyltittömän vierasmajan. Kohteen löytymisessä tarvittiin apuna lähes kaikki Arsukidze-kadun viinikauppiaat, majatalon ja baarien pitäjät. Anna-emäntää sijaisti joku naapuri, kunnes saksalaissyntyinen omistaja saapui meitä vastaanottamaan ja toi tervetuliaismaljana ison karahvin makeaa punaviiniä.

Unescon maailmanperintöluettelon 1000-luvulla pystytetty valtava Svetiskhovelin katedraali oli Annan naapurissa. Kirkko on georgialaisten tärkein uskonnollinen keskus. Perimätiedon mukaan Jeesuksen viitta on haudattu katedraalin alle. Paikalla käy paljon pyhiinvaeltajia.
Jaksoimme vielä nousta autolla vuoren päälle rakennettuun Dvari-luostariin. Kirkossa kuultiin ortodoksista vuorolaulua yhden munkin ja neljän naisen esittämänä. Kuljettajamme sai häädön kirkosta yrittäessään kuvata munkkia.
Tässä kohteessa turisteista haluttiin ottaa gellit irti. Valokuva aasin kanssa maksoi 5 gelliä eli noin puolitoista euroa. Viidellä gellillä otatettiin siskon kanssa kuva pahvisesta hääparista - siis meistä, jonka sisko laittoi instaan.

Illallinen Mskhetassa ei ollut ollenkaan onnistunut, koska olimme liika myöhään liikkeellä. Keittiö oli jo osittain sulkeutunut ja tarjolla vain ranskalaisia ja muuta pikaruokaa. 

Tiistai 28.8 / Ananauri / Kotiinlähtö

Anna kattoi  meille aamiaisen ulkoterassille granaattiomenapuun alle. Perussetin lisäksi hän antoi meidän maistella omia hedelmäsäilykkeitään. Muurin takana katedraalin kellot kumisivat. - Kolmen tunnin välein ne soivat, sanoi Anna. Viimeinen matkapäivä ja kohteeksi Annan suosituksesta otimme Ananaurin tekojärvet vuoristosta.
Ananaurille tie oli nousevaa, koska se vei Kaukasuksen hiihtokohteisiin asti.  Päästiin perille Zinvalin tekojärven kupeessa olevalle linnoitukselle ja kirkkoon. Savukeitaan matkaopas Georgia (Ville Ropponen & Kalle Niinikangas) kertoo, että tekojärven pinta oli alunperin tarkoitus nostaa niin ylös, että linnoitus ja kirkko olisivat jääneet veden alle. Paikallinen protestiliike sai kuitenkin neukkuviranomaiset luopumaan hankkeesta.
Georgialaset ovat hyvin harrasta kansaa. Kirkosta poistuessa isä pienine lapsineen teki ristinmerkin rintaansa.
Lounaalla poikettiin matkanvarren ruokalassa, joka oli tupaten täynnä paikallisia. Heidän pöytiinsä kannettiin valtavia lautasia kinkhaleja, taikinanyyttejä joiden sisällä on esimerkiksi jauhelihaa.  Syy juhlaruokailuun selvisi: kyseessä oli kansallinen juhlapäivä - Neitsyt Marian taivaaseenastumispäivä.
Viimeinen ateria nautittiin viehättävässä puutarharavintolassa Mskvatin katedraalin kupeessa. Ensimmäinen paikka, missä menu huomio allergiat. Englantia hyvin puhuva tarjoilija tiesi gluteenittoman ja laktoosittoman vaihtoehdon ja osasi neuvoa oikeat ruuat listalta. Olimme ainoat asiakkaat sinä iltana.

Yhdeltä yöllä hyvästelimme Annan ja lähdimme pimeässä etsimään lentokenttää. Garmen-navigaattori sammui tämän tästä. Ajettiin sinne ja tänne, kyseltiin huoltoasemilta. Lopulta löytyi kylttejä lentokoneen kuvilla ja päästiin perille. Vuokraajaa ei ollut missään, mutta jätimme auton samaan paikkaan kuin tulopäivänä. Avain laitettiin renkaan päälle.


KIRJALLLISUUTTA:
* Löytöretkiä Georgiaan, 2014 (Krista Berglund, Susan Ikonen, Teuvo Laitila ja Ville Ropponen,toim.)
* Georgia, 2016 (Ville Ropponen, Kalle Niinikangas)
* Georgia, Armenia, Azerbaijan, 2016  (Lonely Planet)
* Makujen matka Georgia, 2016 (Ville Haapasalo)